torstai, 12. kesäkuu 2008

Tavalliset tytöt

Emma, Cleo ja Rikki ovat ihan tavallisia tyttöjä joilla on taikavoimia.

1609702.jpg

torstai, 12. kesäkuu 2008

Tervetuloa!

  1726901.jpg
Tervetuloa meidän sivuillemme!

Blingee
 
Olen rikki fani eli johanna .Hei ja mina olen cleo fani eli Ana.

1609701.jpg1609703.jpg


H2o on nuortenohjelma joka tulee kesällä summerissa.H2o on myös aidon tuntoinen ja se on juuri siksi niin hyvä. Cleo ,Emma.Ja Rikki ovat aluksi ihan tavallisia tyttöjä mutta kun he eksyvät makosaarelle ja puotoavat tulivuoren sisään. He löytävät pienen altaan joka johtaa mereen.Tytöt päättivät hypätä veteen ja hyppäsitvät.Juuri silloin täysikuu paistoi ja tytöt katsoivat kuuta ja siellä tapahtu taikaa! he lähtivät nopeasti pois aavemaiselta saarelta.Ja kun seuraavana aamuna mikään ei ollut ennallaan.Nimittäin Kun emma lähti aamu uinnille hän sukelsi ja luuli kaiken olevan hyvin mutta äkkiä vesi alkoi kuplia ja hänelle kasvoi pyrstö! Emma säikähti.ja katsoi ette kukaan ole rannalla.Samaan aikaan Cleo oli mennyt aamukylpyyn ja huomasi että hänellekkin oli kasvanut pyrstö! Cleo oli ihan äimänä.Rikki oli kävelyllä kaupungissa hän käveli ruohikolle ja puutarhasadetin kasteli hänet ja jotain tapahtui... Rikki alkoi kupla!Hän kaatui ja katsoi mitä tapahtui hän käänsi päätään jä näkin pyrstön.heistä on siis tullut merenneitoja! ja tästäpäivästä lähtien tytöillä mikään ei ollut normaalia ja kaikki tuntui olemaan vaikeaa: Aamuuinnit,Kylvyt,Tiskaaminen,ja akvaarion pesu.

Mereneitopukujen tekeminen kesti puoli vuotta ja niiden valmistamisessa käytettiin näyttelijöiden vartaloista otettuja muotteja sekä käsintehtyjä suomuja. Valmis pyrstö painaa noin 12-15 kilogrammaa. Puvun vetoketju on selvästi näkyvissä takaapäin, vaikka sitä on yritetty peittää lisäämällä ylimääräisiä suomuja ja rakentamalla "harja" koko vetoketjun pituudelta. Pyrstöevään on suunniteltu poljin jaloille, joka auttaa näyttelijää uimisessa. Se evän lisäksi lisää puvun pituuteen 60 senttimetriä.

Pyrstöjä on kolme tyyppiä: pyrstö, jota tytöt käyttävät uimiseen, löysä pyrstö kylpykohtauksiin ja kova pyrstö stuntteja varten.(teksti: Wikipedia)
http://img411.imageshack.us/img411/9012/dyplom3ws4.png



http://img411.imageshack.us/img411/9002/dyplom2ov8.png